Asumishyöty ja pesänjakajan palkkio osituksessa

Avioeron hakemisen jälkeen aviopuolisot sopivat omaisuuteen liittyvistä asioista. Suurin osa eroavista pareista tekee sopimusosituksen ilman isompaa riitelyä, mutta joskus sovun löytämisessä saattaa hiertää asia jos toinenkin. Sellaisia voivat olla asumishyödyn korvaaminen ja pesänjakajan palkkio.

Aviopuolisoiden asumisjärjestely muuttunee heti kun on päädytty eroamaan. Tavallisesti toinen puoliso jää asumaan osapuolten yhteiseen kotiin ja toinen muuttaa. Asumiskulut kasvavat vääjäämättä. Asunnosta pois muuttaneella puolisolla on oikeus saada kohtuullinen korvaus toiselta puolisolta asunnon käyttämisestä.

Kohtuullisen korvauksen määrä riippuu aina yksittäistapauksen olosuhteista. Korvaus per kuukausi ei kuitenkaan rinnastu alueen käypään vuokraan. Usein korvauksen määrän alaraja on muutamien satojen eurojen kohdalla, mutta ehdotonta ylärajaa ei voida asettaa.

Oikeuskäytännössä on katsottu, että ajallisesti korvauksen saaminen on rajattu. Alkuajankohta on avioeroa koskevan tuomioistuimen päätöksen lainvoimaistuminen. Jos päätös on annettu 5.9.2016 eikä kukaan ole ilmoittanut tyytymättömyyttä, on päätös lainvoimainen 12.9.2016.

Mikäli puolisot eivät pääse korvauksen määrästä yhteisymmärrykseen, asiaa ei voi ratkaista kuin pesänjakaja. Kumpikin puolisoista voi itsenäisesti pyytää hakemuksella tuomioistuinta määräämään pesänjakajan. Pesänjakaja ei voi kuitenkaan määrätä korvausta kuin osituspäivään saakka.

Pesänjakajaan turvautuminen lisää osituksen kuluja, koska pesänjakaja esittää toimestaan palkkiovaatimuksen. Puolisot vastaavat tästä palkkiosta henkilökohtaisesti. Pesänjakajan vaatima palkkio vaihtelee asia laadun ja laajuuden mukaan muutamasta tuhannesta reiluun kymppitonniin.

Käytännössä kuitenkin palkkio jaetaan puoliksi osapuolten kesken ja molemmat maksavat osuutensa suoraan pesänjakajalle. Osapuolet voivat tietysti sopia toisinkin asiasta esimerkiksi siten, että maksettavasta tasingosta vähennetään toisen osapuolen osuus pesänjakajan palkkiosta.

Mikäli toinen aviopuoliso laiminlyö suorittaa osuutensa pesänjakajan palkkiosta, voi pesänjakaja vaatia toista osapuolta suorittamaan koko palkkion. Se, joka on maksanut palkkion kokonaan, voi periä puolikkaan toiselta aviopuolisolta.

 

Jouni Gauriloff

Asianajaja, varatuomari