Avioehtosopimus, lahjakirja ja testamentti sekä edunvalvontavaltuutus

Henkilö voi elämänsä aikana vaikuttaa monin tavoin omaan omaisuuteensa ja sen laajuuteen. Merkittävimmät juridiset asiakirjat ovat 1) avioehtosopimus, 2) lahjakirja ja 3) testamentti. Uudempana merkittävänä ja tärkeänä asiakirjana on 4) edunvalvontavaltuutus, joka on tullut käytettäväksi loppuvuodesta 2007. Edunvalvontavaltuutuksella on mahdollista valtuuttaa toinen henkilö toimimaan valtuuttajan puolesta sen jälkeen, kun omat voimat eivät enää riitä omien taloudellisten asioiden hoitamiseen. Edunvalvontavaltuutuksesta voit lukea lisää toisesta artikkelista, joka löytyy täältä: (tähän linkki Vierimaan kirjoitukseen).

Avioliiton solmiminen aiheuttaa sen, että aviopuolisoilla on avio-oikeus toisen omaisuuteen. Avioehtosopimuksella on mahdollista rajoittaa tätä oikeutta. Avioehtosopimuksessa voidaan esimerkiksi sopia, ettei kummallakaan ole em. avio-oikeutta toisen omaisuuteen. Avioehtosopimus edellyttää muun muassa kirjallista muotoa, asianmukaista todistamista ja erillistä rekisteröintiä, joka tehdään maistraatissa.

Tavallisesti ihmiset lahjoittavat esimerkiksi vanhoja huonekaluja lapsilleen ilman kirjallista lahjakirjaa. Silloin kun luovutetaan esim. pörssiosakkeita omien lapsien lapsille, kirjallinen muoto on välttämätön. Lahjakirjassa on mahdollista määrätä, ettei lahjan saajan aviopuolisolla ole avio-oikeutta lahjana saatuun omaisuuteen. Tällä voidaan varmistaa esimerkiksi se, ettei suvun hallussa pitkään ollut kesämökki erotilanteessa siirtyisi pois suvun vesan hallusta.

Edellä mainitut toimet vaikuttavat henkilön omaisuuteen jo tämän elinaikana. On kuitenkin hyvä muistaa, että siitä, miten minun omaisuuteni jakaantuu kuolemani jälkeen, on laadittava testamentti. Näin silloin kun lakimääräinen perimysjärjestys ei miellytä. Testamentin laatimisen merkityksen kasvamisesta voit lukea erillisen kirjoituksen täältä: (tähän linkki Gauriloffin kirjoitukseen).

Kukin yllä mainittu asiakirja on sen verran merkityksellinen, että on suositeltavaa käyttää aina asiantuntijan apua kun haluaa tehdä jonkin tai useamman näistä asiakirjoista. Näin siksi, ettei asiakirjan väärin laatimisen johdosta aiheudu oikeudenmenetyksiä siihen liittyville tahoille. Lisäksi aina kunkin henkilön olosuhteista riippuen on harkittava, onko syytä yhdistellä avioehtoa ja testamenttia sekä lahjakirjaa ja edunvalvontavaltuutusta vai ei.

Jouni Gauriloff
Asianajaja, varatuomari, 0400 701 401

Vastaa