Lahjojen ja perintöjen verotus kiristyy vuonna 2015

Ensi vuoden 2015 alussa kiristyy lahjojen, perintöjen ja testamenttien verokohtelu. Eduskunta sai 15.9.2014 tätä koskevan esityksen (HE 123/2014). Jokainen veroasteikko nousee yhdellä %:lla. Samalla vuonna 2013 tilapäiseksi säädetyn asteikon ylin porras yli miljoonan arvoisista lahja­- ja perintösaannoista säädetään pysyväksi.

Kun henkilö saa lahjan haltuunsa, alkaa verovelvollisuus. Lahjoittaja voi vielä vaikuttaa veroseuraamuksiin tekemällä lahjoituksia ennen vuodenvaihdetta. Toisaalta jos sama omaisuus perittäisiin, veron määrä voi olla nolla. Esimerkiksi perittävän lapsi ei maksa ollenkaan veroa perinnöstä, jonka arvo on alle 20.000 euroa.

Vero määräytyy lahjan lahjoitushetken käyvän arvon mukaan. Lahjanluontoisen kaupan rajana on 3/4 käyvästä arvosta. Mikäli kauppahinta alittaa tämän, verotetaan käyvän hinnan ja kauppahinnan välinen erotus lahjana. Yllätyksiä voi välttää pyytämällä verottajalta ennakkoratkaisu järjestelylle. Lisäksi verojen maksamista sukupolvenvaihdostilanteissa on helpotettu mahdollisuudella saada verohuojennus, mutta pyyntö on tehtävä ennen verotuksen toimittamista.

Alle 4.000 euron arvoisista lahjoista ei mene veroa, mutta annettuja lahjoja tarkastellaan kolmen vuoden ajanjaksolla. Jos lahjojen arvo ylittää 4000 euroa kolmen vuoden aikana, lahjat lasketaan yhteen ja vero määrätään sen perusteella. Toisaalta esimerkiksi puolisot voivat antaa molemmat yhteiselle lapselle näissä rajoissa lahjoja ilman veroseuraamusta.

Jos toinen vanhempi lahjoittaa 50.000 euron arvoisen mökin lapselleen tämän syksyn aikana, menee tästä veroa 4.310 euroa. Tammikuussa 2015 on veroseuraamus 460 euroa enemmän, joten korotus on 10,7 %:ia. Vastaavasti 200.000 euron lahjasta, vero nousee 8,7 %:lla eli 1.960 eurolla 25.770 euroon.

Vaikka lahjaveroilmoitus pitää antaa vain verollisista lahjoista kolmen kuukauden sisällä lahjoituksesta, kannattaa ilmoitus tehdä myös tämän määrän alittavista lahjoista. Näin lahjoitus on “rekisteröity” myös verottajan suuntaan.

Jouni Gauriloff
asianajaja, puh. 0400 701 401

(julkaistu Lappeenrannan Uutisissa ja Imatralaisessa 10.12.2014)

Vastaa