Perintöriitojen ehkäisy ja edunvalvontavaltakirja

Mistä perintöriidat johtuvat? Etenkin sisarusten väliset riidat tuntuvat ulkopuolisen silmissä todella erikoisilta. Mikä saa toisilleen rakkaat ihmiset riitelemään omaisuudesta? Usein taustalla on monia kasaantuneita syitä, jotka esimerkiksi vanhempien kuoleman aiheuttaman suru nostaa pintaan. Sekin on kuitenkin surullista, jos vanhempien menetyksen lisäksi perilliset menettävät perintöriidoissa myös jäljelle jääneet perheenjäsenensä. Riidat eivät aja kenenkään perillisen etua, riitelemisen kustannukset ovat suuria ja riiteleminen voi pahimmillaan aiheuttaa useita vuosia kestävän stressin ja unettomuuden.

Perinnönjako voidaan toteuttaa joko osakkaiden välisellä sopimuksella tai toimitusjaolla. Riitaiset osakkaat eivät välttämättä kykene sopimaan asioista, jolloin sopimusjako ei onnistu. Tällöin tarvitaan käräjäoikeuden määräämä pesänselvittäjä ja -jakaja toimittamaan jako osakkaiden välillä. Kuka tahansa osakkaista voi yksin hakea käräjäoikeudelta pesänselvittäjän- ja jakajan määräämistä. Toimitusjako eli pesänselvittäjän ja -jakajan suorittama jako voi olla prosessina hieman hitaampi ja tulla osakkaille kalliimmaksi, kuin sopiminen. Pesänselvittäjän ja -jakajan määrääminen kuitenkin varmistaa sen, että kuolinpesä tulee jaetuksi lain mukaan ja se on usein riitaisissa kuolinpesissä ainoa keino saada jako suoritettua.

Miten siis ehkäistä perintöriitoja? Tuntuu, että yksi suuri syy perheenjäsenien kasaantuneiden kaunojen taustalla on epätietoisuus. Ovatko sisarukset saaneet yhtä paljon huomiota, lahjoja tai avustuksia jo vanhempien eläessä? Monet hyväksyvät sen, jos vanhemmat ovat täysissä hengen ja sielun voimissaan halunneet auttaa yhtä sisaruksista esimerkiksi hänen vaikean elämäntilanteensa takia. Usein asiasta on myös puhuttu perheessä, ja sisarukset ovat ymmärtäneet vanhempien toiminnan syyt ja taustan. Keskustelu ja avoimuus tällaisissa tilanteissa auttaa sisarusten välisissä suhteissa tulevaisuudessa. Vanhemmat voivat myös pohtia, tulisiko yhden lapsen saama apu ottaa huomioon heidän jälkeensä tehtävässä perinnönjaossa. Mahdollisuuksien mukaan testamentistakin olisi hyvä puhua koko perheen kesken. Jos lapset ovat kuvitelleet saavansa koko perintöosuutensa vanhempien kuoleman jälkeen ja pettyvät, kun heidän vanhempien elinaikana saamansa omaisuus onkin testamentissa määrätty vähennettäväksi heiltä, ovat riskit perintöriidasta suuremmat, kuin asian avaaminen ja keskustelu vanhempien elinaikana. Ihmiset pettyvät, kun heidän odotuksensa eivät täyty. Pettymystä käsitellään suuttumuksen ja riitelyn avulla ja tunteita puretaan sisaruksiin.

Perintöriitoihin johtavia ongelmia alkaa usein syntyä, kun vanhemmat vanhentuvat ja heillä alkaa pikkuhiljaa olla ongelmia omien asioidensa hoitamisessa. Yleinen tapa perheissä reagoida tähän asiaan, on se, että esimerkiksi joku lapsista saa valtakirjan vanhemman pankkiasioiden hoitoon tai käyttöönsä vanhemman omat verkkopankkitunnukset tai pankkikortin. Tämä on varmaankin vaivattomin tapa hoitaa sellaisen vanhuksen asioita, joka pystyy vielä allekirjoittamaan valtakirjan, mutta jolla alkaa olla jo vaikeuksia ymmärtää raha-asioita. Tässä tavassa on kuitenkin se ongelma, että jos vanhempi ei itse kykene seuraamaan varojensa käyttöä, ei kukaan muukaan kykene siihen. Vanhuksia voi olla helppo ohjailla ja jälkikäteen on hyvin hankala selvittää, onko vanhempi tosiaan halunnut lahjoittaa pankkitunnuksia käyttävälle lapsellaan 300 euroa, vai onko asioita hoitava lapsi toiminut asiassa omatoimisesti. Myöskään asioita hoitavan henkilön on hankala vuosien kuluttua turvata selustaansa mahdollisilta kavallussyytöksiltä, vaikka vanhempi olisi nimenomaan pyytänyt tekemään tilisiirron, kun vanhuksen ymmärryksen tilaa ei kyetä enää jälkikäteen selvittämään.

Edunvalvontaa tai edunvalvontavaltakirjan vahvistamista haetaan yleensä siinä vaiheessa, kun vanhemman puolesta pitäisi hoitaa muitakin kuin pankkiasioita tai vanhemman vointi on jo niin heikko, ettei hän pysty enää edes allekirjoittamaan valtakirjoja asioiden hoitoa varten. Kun edunvalvojana toimii lähiomainen, tavallinen edunvalvonta on tavallaan perintöriitojen ehkäisymielessä hyvä asia, koska edunvalvoja joutuu tekemään holhousviranomaiselle vuosittain vuositilin, joka tarkastetaan viranomaisessa. Edunvalvojan on hoidettava omaisuutta holhoustoimilain mukaisesti. Näin ollen hän ei esimerkiksi saa hukata tai lahjoittaa päämiehensä omaisuutta. Kuolinpesän osakkailla on mahdollisuus saada nähtäväkseen holhousviranomaisessa tarkastetut vuositilin edunvalvonnassa olevan päämiehen kuoleman jälkeen. Tällöin mahdolliset väärinkäytökset tai epäselvyydet tulevat kuolinpesän osakkaiden tietoon. Ongelma tavallisessa edunvalvonnassa on kuitenkin prosessien jäykkyys ja hitaus. Holhousviranomaisen valvonta on jälkikäteistä ja se voi kohdistua vuosien takaisiin asioihin. Kaikki edunvalvojat eivät tee vuositilejä ajoissa ja etenkin väärinkäytöstapauksissa vuositilejä ei välttämättä tehdä lainkaan. Pahimmissa tapauksissa väärinkäytökset eivät ole enää korjattavissa, kun ne vihdoin tulevat esiin.

Holhousviranomaisella sekä edunvalvojalla on lain mukaan salassapitovelvollisuus. Näin ollen muilla kuin edunvalvojalle ei ole mahdollisuuksia saada tietoa päämiehen omaisuuden hoitamisesta ennen päämiehen kuolemaa. Edunvalvoja ei edes saisi kertoa päämiehensä taloudellisista asioista muille henkilöille. Omaisuuden hoitaminen tapahtuu siis tavallaan salassa muilta omaisilta, mikä on voi aiheuttaa kitkaa perillisten välillä ja välienselvittelyä edunvalvonnassa olleen kuoleman jälkeen.

Edunvalvontavaltakirjan tekemisen taustalla on yleensä tarkoitus helpottaa valtuuttajan asioiden hoitamista. Edunvalvontavaltuutettu on useimmiten valtuuttajan puoliso tai lapsi. Valtakirjoissa määrätään hyvin harvoin, että valtuutetulla olisi tilintekovelvollisuus holhousviranomaiselle, koska nimenomaan halutaan välttää turhaa byrokratiaa. Tällöin valtuutetun toimilta puuttuu kokonaan ulkopuolinen valvonta. Edunvalvojan tulee tehdä päätöstili valtuuttajan perillisille vasta valtuuttajan kuoleman jälkeen. Tosinaan päätöstili saattaa jäädä tekemättä. Jos valtuutus on ollut voimassa vuosia, on vanhojen asioiden selvittäminen työlästä. Jos valtuutettu ei ole säilyttänyt omaisuuden hoitoon liittyviä asiakirjoja, voi niitä olla mahdotonta hankkia jälkikäteen. Tositteiden puuttuminen ja tosiasiallisten tapahtumien jääminen epätietoisuuteen aiheuttavat helposti riitoja.

Samoin kuin edunvalvojalla, edunvalvontavaltuutetulla on salassapitovelvollisuus eli tietoja omaisuuden hoitamisesta ei saisi antaa valtuuttajan läheisille. Valtakirjassa on kuitenkin mahdollista määrätä melko vapaasti omaisuutensa hoitamisesta. Kannattaisiko valtakirjassa määrätä, että tietyillä henkilöillä olisi mahdollisuus saada valtuuttajan omaisuuteen liittyviä tietoja esimerkiksi pankeilta ja viranomaisilta? Tai voisiko edunvalvontavaltuutetulla määrätä jopa velvollisuuden antaa tietoja muille omaisille vaikkei varsinaista tilintekovelvollisuutta määrättäisi? Moni valtuutettu varmasti antaisi mielellään tietoja toimistaan estääkseen häneen kohdistuvat epäilyt. On mahdollista määrätä, että esimerkiksi jotkut oikeustoimet vaativat suostumuksen tietyiltä henkilöiltä, jolloin oikeustoimea ei voi tehdä salassa muilta. Samalla tavoin, kuin avoimuus omaisuuden jakamisesta perittävän eläessä tai kuoleman jälkeen, avoimuus hänen asioidensa hoitamisesta silloin, kun hän ei enää itse siihen kykene, lisää luottamusta omaisten välillä ja ehkäisee riitoja tulevaisuudessa.

Ihmiset tuntuvat viivyttelevän edunvalvojan määräämisen ja edunvalvontavaltakirjan vahvistamisen hakemista, koska pelkäävät sen tuomaa vastuuta ja kontrollia. Kaikkien tulisi ymmärtää, että jo toisen henkilön pankkitunnuksien tai pankkikortin käyttö tämän omalla luvalla tuo vastuuta, etenkin, jos henkilö ei itse enää oikein ymmärrä asian merkitystä. On myös vanhempansa asioita hoitavan oman oikeusturvan kannalta tärkeää, ettei häntä voida jälkikäteen syyttää väärinkäytöksistä. Edunvalvojan määrääminen tai edunvalvontavaltakirjan vahvistaminen laittaa niin sanotusti vanhempien rahahanat kiinni. Vanhemman omaisuutta saa tällöin käyttää enää hänen omiin tarpeisiinsa. Eli vanhempi ei enää valitettavasti voi avustaa lapsiaan, jos hän ei kykene ymmärtämään raha-asioiden päälle ja edunvalvontavaltakirjaan ei ole etukäteen varattu tällaista mahdollisuutta. Edunvalvontavaltakirjalla on mahdollista ennakkoon määrätä omaisuuden hoitamisesta esimerkiksi muistisairauden varalta ja sillä voidaan pyrkiä varmistamaan omaisuuden asiallinen hoito sekä edellä kuvatulla tavalla myös lisätä avoimuutta perillisten keskuudessa jo valtuuttajan elinaikana. Vanhempien pankkikortin käyttö omiin tarkoituksiin voi hankaloitua, mutta menetetyn summan voi todennäköisesti vanhemman kuoleman jälkeen säästää lakimiesten palkkioissa.

 

Saara Kantokorpi

OTM, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja