Vanhemmilla lapsen yksinhuolto tai yhteishuolto

Tietyillä päätöksillä on pitkälle menevä vaikutus lapsen tulevaisuuteen. Siksi huoltajien pitää tehdä ne yhdessä. Tällaisia päätöksiä ovat lapsen asuinpaikan valinta, koulutus ja terveydenhoito. Lapsen huoltajina toimivat yleensä hänen vanhempansa.

Vanhemmat voivat sopia lastenvalvojan luona yksin- tai yhteishuollosta. Näin silloin, kun he ovat yhtä mieltä. Huoltoriidan vain tuomioistuin voi ratkaista pakolla.

Yhteisten päätösten tekeminen edellyttää huoltajilta yhteistyötä ja kykyä siihen. Mikäli heidän välinsä ovat riitaiset, voi olla, ettei yhteishuolto toimi nyt eikä jatkossaan.

Vanhempien parisuhteen ongelmat ja sen päättyminen aiheuttavat eripuraa. Vanhempi voi tehdä myös kiusaa ex-puolisolle. Lapsen passin hankkimiseen tarvitaan molempien vanhempien suostumus. Jos toinen kieltäytyy sitä antamasta, estyy toisen lomamatka Thaimaaseen. Yksinhuollon tilanteessa tämä ongelma poistuu.

Yksinhuoltajuus on järkevää vanhempien välisen riitaisuuden pitkittymisen tilanteissa. Merkittävä näkemysero lapsen kasvatuksesta sulkee pois yhteishuollon. Vanhemman päihteiden käyttö ja/tai vakavat mielenterveysongelmat aiheuttavat saman tilanteen. Vastaavaan päädytään kun perheessä on käytetty väkivaltaa.

Yhteishuoltoa voi rajoittaa vain tuomioistuin. Se voi määrätä huoltajien välisestä työnjaosta. Silloin toinen vanhempi saa oikeuden päättää yksin esimerkiksi lapsen koulutuksesta. Muista lapsen tärkeistä asioista huoltajien on tehtävä päätökset edelleen yhdessä.

Yleensä viranomaisilta voi hankkia tietoja lapsesta vain huoltaja. Se vanhempi, jolta on poistettu huoltajan rooli, ei saa lasta koskevia tietoja. Tuomioistuin voi kuitenkin antaa vanhemmalle oikeuden saada lasta koskevia tietoja. Nämä voivat liittyä esimerkiksi lapsen terveyteen tai koulutukseen. Vanhemman pitää kuitenkin itse pyytää tällaista oikeutta tuomioistuimelta. On tavanomaista esittää pyyntö sen varalta, että tuomioistuin määrää lapsen yksinhuoltoon.

Jouni Gauriloff
Asianajaja, varatuomari
puh. 0400 701 401

Vastaa